Olen analogisen valokuvan liepeillä viihtyvä turkulainen kuvataiteilija. Työskentelyssäni valokuvan käsityöläistraditio yhdistyy pyrkimykseen nähdä usein pysähtyneeksi mielletty valokuva liikehtivänä, aktiivisena ja jatkuvasti muuntuvana esityksenä. Ajatteluni ja työskentelyni koen tapahtuvan kuvan valotuksen hetken ja sen fyysisen representaation välisessä tilassa. Tässä tilassa tapahtuvat konkreettinen pimiötyöskentely – mm. filmin kehittäminen ja valokuvien vedostaminen. Se on myös henkilökohtainen, kuvitteellinen ja käsitteellinen tila, jossa voin seurata valon kulkua ja toimijuutta eri valokuvamateriaaleissa ja inspiroitua ja vaikuttua sen muuta materiaa muuntavasta voimasta.
Viimeisimmät työni diaprojektorien parissa ovat johdattaneet minut tarkastelemaan kuvapinnan edessä ja takana tapahtuvia valosyöksyjä, joksikin vasta tulevia suihkuvirtauksia ja tilaan liudentuvia representaatioita. Aiemmin pääosin kaksiulotteinen työskentely on näin siirtynyt myös lähtökohtaisesti kolmiulotteiseksi.
Taiteellisen työni lisäksi olen toiminut freelancer valokuvaajana mm. useissa esittävän taiteen produktioissa. Valikoituja työnäytteitä löydät täältä.
Teoskyselyissä, toimeksiannoissa ja yhteistyöehdotuksissa saat minuun yhteyden sähköpostitse jesper.dolgov@gmail.com.
Jesper Dolgov
s.1987
KOULUTUS
2018 – Kuvataiteilija, Turun AMK:n Taideakatemia
2011 Kulttuurituottaja, Seinäjoen AMK
YKSITYISNÄYTTELYT
2022 Aether, &/ Jussi Ronkainen, B-galleria, Turku
RYHMÄNÄYTTELYT
2023 Turun Taiteilijaseuran 99. vuosinäyttely, Turun Taidehalli
2022 NYTT 2022, Turun Taidehalli
2021 This Must Be My Dream, Estonian Academy of Arts, Tallinna, Viro
2021 Huoneiden kirja, Turku
2021 Hiostamo 1/2021, Köysiratagalleria, Turku
2019 Taideakatemian 1. vuosikurssin ryhmänäyttely, Köysiratagalleria, Turku
MYÖNNETYT APURAHAT
2022 Koneen säätiö, työskentelyapuraha, 12 kk
2022 Taike, korona-apuraha, henkilökohtaiseen työskentelyyn
2021 Taike, korona-apuraha, henkilökohtaiseen työskentelyyn
2020 Taike, korona-apuraha, henkilökohtaiseen työskentelyyn
PALKINNOT
2021 Esittävien taiteiden valtionpalkinto
Huoneiden kirja -teokselle, huoneen 55. suunnittelijana
LUOTTAMUSTOIMET
2021 – Valokuvakeskus Peri ry., hallituksen jäsen
TÖITÄ KOKOELMISSA
Yksityiset kokoelmat
MUU TYÖSKENTELY TAIDE- & KULTTUURIALALLA
2016 – Aura of Puppets ry
Tuottaja
2018–2020 Huoneiden kirja (taiteellinen johtaja Alma Rajala)
Vastaava tuottaja
2015–2018 Turku International Puppetry Festival
Tuottaja
2016–2017 Siiran Sirkusmatka (ohj. Alma Rajala)
TEHDAS Teatteri
Tuottaja
2016 Tähkäpää - Tornin diiva (ohj. Alma Rajala)
TEHDAS Teatteri
Tuottaja
2012–2015 Barker-teatteri - Turun vapaan taiteen näyttämö
Tuotantokoordinaattori