Olen analogisen valokuvan sisuksissa viihtyvä kuvataiteilija. Työskentelyssäni valokuvan käsityöläistraditio yhdistyy pyrkimykseen nähdä usein pysähtyneeksi mielletty valokuva liikehtivänä, aktiivisena, vaikuttavana ja jatkuvasti muuntuvana esityksenä. 

Olen kiinnostunut valokuvamateriaalien sisäisistä prosesseista, erilaisista muutoksen kentistä, vuorovaikutuksen areenoista. Valonhiukkasten kosketusta voin seurata läpi valokuvaketjun auringosta valokuvavedokseen. Sen muuta materiaa muuntava voima on rönsyilevää ja pyyteetöntä. Kohdatessaan materiaa se antaa energiaa, luopuu, koskettaa – se on välitöntä ja puhdasta empatiaa. Valo on painavaa.

Viimeisimmät työni diaprojektorien kanssa ovat johdattaneet minut tarkastelemaan tilan ja ajan läpi  kulkevia valosyöksyjä, joksikin vasta tulevia suihkuvirtauksia ja ympäristöön liudentuvia vuotavia kuvapintoja. Asetun vastaanottamaan. Annan aamuvalon viistää kameraa, keskipäivän valo syöksyy, illassa oranssi on raskasta ja matalaa, purppurainen viileys hiipuu kuvaan.


Taiteellisen työni lisäksi olen toiminut freelancer valokuvaajana mm. useissa esittävän taiteen produktioissa. Valikoituja työnäytteitä löydät täältä.

Teoskyselyissä, toimeksiannoissa ja yhteistyöehdotuksissa saat minuun yhteyden sähköpostitse jesper.dolgov@gmail.com. 



Jesper Dolgov
s.1987, Espoo


KOULUTUS

2023         Kuvataiteilija, Turun AMK:n Taideakatemia
2011         Kulttuurituottaja, Seinäjoen AMK


YKSITYISNÄYTTELYT

2022         Eetteri – & Jussi Ronkainen, B-galleria, Turku

RYHMÄNÄYTTELYT

2023         Turun Taiteilijaseuran 99. vuosinäyttely, Turun Taidehalli
2022         NYTT 2022, Turun Taidehalli
2021         This Must Be My Dream, Estonian Academy of Arts, Tallinna, Viro
2021         Huoneiden kirja, Turku
2021         Hiostamo 1/2021, Köysiratagalleria, Turku
2019         Taideakatemian 1. vuosikurssin ryhmänäyttely, Köysiratagalleria, Turku


MYÖNNETYT APURAHAT

2022         Koneen säätiö, työskentelyapuraha, 12 kk
2022         Taike, korona-apuraha, henkilökohtaiseen työskentelyyn
2021         Taike, korona-apuraha, henkilökohtaiseen työskentelyyn
2020         Taike, korona-apuraha, henkilökohtaiseen työskentelyyn


PALKINNOT

2022          Ansioituneelle valmistuvalle opiskelijalle myönnettävä stipendi, Turun Saskiat ry.
2021          Esittävien taiteiden valtionpalkinto
                  Huoneiden kirja -teokselle, huoneen 55. suunnittelijana


JÄSENYYDET

                 Valokuvataiteilijoiden liitto
                 Arte ry.
                 Valokuvakeskus Peri


LUOTTAMUSTOIMET

2022 –       Ambra ry., hallituksen puheenjohtaja
2021 –       Valokuvakeskus Peri ry., hallituksen jäsen


TÖITÄ KOKOELMISSA

                  Yksityiset kokoelmat


MUU TYÖSKENTELY TAIDE- & KULTTUURIALALLA 

2016 –         Aura of Puppets ry
                    Tuottaja

2018–2020  Huoneiden kirja (taiteellinen johtaja Alma Rajala)
                    Vastaava tuottaja

2015–2018  Turku International Puppetry Festival
                    Tuottaja

2016–2017  Siiran Sirkusmatka (ohj. Alma Rajala)
                    TEHDAS Teatteri
                    Tuottaja

2016            Tähkäpää - Tornin diiva (ohj. Alma Rajala)
                    TEHDAS Teatteri
                    Tuottaja

2012–2015   Barker-teatteri - Turun vapaan taiteen näyttämö
                     Tuotantokoordinaattori